maanantai 17. joulukuuta 2012

Tuunattuja T-paitoja

Meidän isi on saanut lahjaksi jo kaksi T-paitaa, jollaista ei ihan heti kadulla vastaan kävele. Paidat ovat kyllä kaupasta ostettu, mutta sitten itse koristeltu.



Sinistä paitaa koristaa velourilla applikoidut meidän pojan jalan ja käden jäljet. Ensin jäljensin käden ja jalan pahville, leikkasin ne irti ja käytin kaavoina.
Valkoisen paidan kohtaloksi tuli jäädä pojan lelutraktorin alle :) Kangasvärin levitys traktorin renkaaseen oli haastavaa. Kuvastakin näkyy, että kun väriä laittoi liikaa, oli jäljen alku suttua eikä väri siltikään riittänyt kunnolla loppuun saakka. Tasaisen musta jälki oli siis mahdoton toteuttaa.

Kuvanlaatu ei todellakaan päätä huimaa ja lisäksi meidän karvainen lapsi parkkeerasi paitojen päälle sillä aikaa, kun hain kameraa. En sitten raaskinut häätää sitä pois :D

2 kommenttia:

  1. Hienoja! Meilläkin on ollut tarkoitus ajella joskus noilla autoilla paitojen yli :) Josko vaikka ensi kesäksi teeppareihin, vois sujua jo molemmilta pojilta :)

    VastaaPoista
  2. Sulta mä sen idean oon varmaan saanutkin :) A:n kanssa se ei ihan vielä onnistunut.. Tai sit olin vaan tylsä enkä halunnut siivota kangasväriä kaikkialta :D

    VastaaPoista