tiistai 1. tammikuuta 2013

Joulupukin pajasta

Tänä vuonna en halunnut ostaa lahjaksi turhia tavaroita vain siksi, että jouluna täytyy antaa lahjoja. Tein sitten pieniä paketteja pääasiassa lapsille.

Eniten tuli ommeltua pipoja pienten päitä lämmittämään.

Pipojen kaava on paljon käyttämäni Baggy Look OB 4/2012
Sininen pipo fleeceä, sydänpipo Taikametsä-joustista, muut velouria. 
Applikoinnit silitettävää heijastinkangasta, mustaa heijastinta ja velouria.

Kuva salamavalolla otettuna.

Kaava sama, kangas Metsolan joustofroteeta.

Tämä joustis oli sen verran ohutta, että laitoin korvien kohdalle microfleeceä.


Muutamille aikuisille tein puuhelmistä koruja Pämpän ohjeella. Kaikista en muistanut ottaa kuvaa ennen paketointia :/ 







Äiti ja anoppi saivat lisäksi tiskirätit Kiertin Eko-langasta. Pari räteistä pidin itse :) Puolikkaasta vyyhdistä tuli juuri ja juuri neljä rättiä.


Virkattuja tiskirättejä tein kaksi.

Neulotut tiskirätit.


Siskon koira (tätin mussukka) sai vielä heijastavan taluttimen.





Suunnittelin pitäväni pari viikkoa lomaa käsitöistä, mutta enpä malttanut olla näpertelemättä edes välipäiviä :D

1 kommentti:

  1. Paljonhan sunkin joupukin sivupajasta on valmistunut paketteja :) Ihan huippua kyllä, kun innostuit bloggaamaan, niin pääsee ihastelemaan tuotoksia <3

    VastaaPoista