lauantai 5. tammikuuta 2013

Kerrankin jotain minulle, ja vähän muillekin

Jouluaskartelujen jälkeen halusin ehdottomasti tehdä pitkästä pitkästä aikaa jotain itselleni. Ostin jo vuosi sitten Tampereen Kädentaito-messuilta kaksi kerää Novitan Crystal-lankaa neulottuun kauluriin, mutta en ole saanut sitä tehtyä kun vasta nyt välipäivien ajankuluksi. 
Ohje oli todella simppeli ja kauluri valmistui nopeasti paksuilla puikoilla, tasona, ainaoikeaa neuloen. Ennen renkaan sulkemista kaitale kiepautettiin kerran ympäri tuomaan kauluriin muhkeutta.

Neulottu kauluri
Ohje: Kädentaito-messuilta Novitan osastolta saatu
Puikot: nro 10 (ohjeessa oli 10 tai 12, mutta minulla ei ollut suurempia)
Lanka: ihanan paksu Novita Crystal, jonka paljetit kimaltelevat kivasti, kun valo osuu neuleeseen eri kulmista :)



Olen myös punonut taas heijastavia Paracord-taluttimia meidän koirakavereille, T:n bestiksille :D
Heijastavat taluttimet,
pituudet n.180cm ja 120cm

Lähikuvaa. Tässä näkyy seassa kiemurteleva heijastinnauhakin.


Minun tekisi mieli kokeilla myös kaulapantojen punomista Paracord-narusta, mutta ainakaan tuolle meidän prinsessalle on aivan turha tehdä heijastinpantaa, kun ei se karvojen seasta näkyisi kuitenkaan mihinkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti